Käytiin Dumlen kanssa tänään ensimmäisissä hakutreeneissä. Jep, perinteinen pk-laji ja perinteinen pk-rotu... Mutta ei se mitään, siellä kaikenmaaliman paimenien seassa Dumle tuttuun tyyliinsä ihastutti ja valloitti ja siinä sivussa hoiti uuden hommansakin niin täydellisesti kun nyt vaan ekalla kerralla osasi! Ensimmäisellä haulla kävi tsekkaamassa koko raunion (hirvee homma jätetty vain yhdelle pienelle koiralle!), mutta kun hiffasi maalimiehen makkaroineen, niin pari seuraavaa hakua menikin sitten ihan suoraan ilman sen kummempia miettimisiä.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että haku olisi ohjaajan kannalta kovinkin leppoisa laji. Hommaat jonkun kaverin mönkimään johonkin luolaan/tunneliin/kaivoon/kallionkoloon, käsket koiran ettimään sen ja itte odottelet kauempana. Hmm, joo, kuulostaa hyvältä. Paitsi jos sataa ihan täysiä ja sateen loputtua tuulee ihan täysiä ja raunioradalta pimenee valot ja koiria on ainakin tsiljoona jäljellä ja jokaisen täytyy mönkiä vuorollaan maalimieheksi...

No onneksi on vedenkestävät vaatteet ja autolla suhaa melkein vartissa kotiin, jossa odottaa lämmin sauna.

Joo, auto, hah, tai siis tiedättehän mun armaan sitikkani... No siitä sitten levisi kytkin keskellä moottoritieltä nousevan rampin jälkeistä risteystä. Juuu. Hätäkös siinä, kotiin reilu kilometri, soitetaanpa Risto pakun kanssa hinaamaan sitikka kotia. Noin sadanviidenkymmenenmiljoonan soittoyrityksen jälkeen se viimein soittelee takaisin ja huutelee, ettei kuule mitään mitä sanon, puhelin vaan surisee niin pirusti.

Luojan kiitos paikalle sattui kaksi kivaa miestä pakettiautolla. Saivat sitikkaan kakkosen päälle, lykkäsivät sen käyntiin ja pääsin ajamaan kakkosella sitten kotiin asti.

Nyt menen ihan satavarmasti saunaan.