Tiistaina käytiin ensin kaverin kanssa puolentoista tunnin lenkillä Hyvinkäällä ja siitä suoraan hallille treeneihin. Oli ehkä vähän turhan painostava ilma ja Dumle oli aika läkähdyksissä hallilla ja selvästi väsähti sitten ratapätkiä tahkotessakin. Eikä emäntä tietenkään taaskaan muista tarkkaan, mitä tehtiin...

Puomia kokeiltiin taas ainakin, ensin hihnassa, mutta hihnasta luovuttiin, kun ei meinattu pysyä perässä. Eli ei minkäänlaista ongelmaa puomin suhteen enää, pitää vaan itse ehtiä alastulolle pysäyttämään ja palkkaamaan.

Lisäksi mentiin pariakin eri ratapätkää, joista en muista kuin hämärästi toisen. Aluksi oli kolme hyppyä suoralla linjalla ja sekin meinasi tuottaa vaikeuksia, kun koira alkoi väsähtää ja itse lähdin liikaa vaan säntäämään eteenpäin katsomatta lainkaan koiraa. Näiden kolmen jälkeen oli muutamakin eri vaihtoehtoinen käännöstyyli tehdä välistäveto neljännelle aidalle ja sitten vielä suora putki. Käännös meni yleensä aika hyvin ja putkeenhan tuo lähtee kuin ohjus.