Tiinan treeneissä ruvettiin opettelemaan ihan oikeesti koiran ohjaamista. Edellisellä kerralla paikalla olleiden lisäksi seuraamme liittyi australianterrieri Marilyn.

 

1241542899_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Suurinpiirtein tuossa järjestyksessä olivat esteet, ja tuossa numerojärjestyksessä mentiin aluksi. Meinasin itse lähteä kolmella ekalla aidalla pinkomaan turhan lujaa niin, että Dumle meinasi jäädä hieman selän taakse, mutta kun hieman käänsin rintamasuuntaa koiraan päin, niin hyvin meni.

Sitten mentiin esteet 1, 2 ja 5 niin, että kakkosen ja vitosen väliin tehtiin valssi. Perään mentiin vielä putki eri suuntaan, kuin aiemmin. Keskityin niin hurjana valssiin, että valssasin sitten jo vitosen ja putken välissäkin päätyen putken väärälle puolelle! Hieman keskittymistä peliin, eka este koiranpuoleisella kädellä ja jo toinen vastakkaisella kädellä, ja hieman ajatusta myös valssin jälkeiseen pätkään, niin hyvin mentiin muutaman yrityksen jälkeen.

Viimeisenä muuten sama kuvio, mutta lisättiin kolmosestekin mukaan - siis 1, 2, 3, 5 ja putki "väärään suuntaan". Ekalla kerralla juoksin liian pitkälle vitosesteellä, mutta kun jatkossa muistin jarruttaa ja antaa koiran irrota rauhassa sinne, niin selvittiin putkeenkin jonkinlaisessa järjestyksessä.

Välillä kävin ottamassa vauvarengasta, jonka Dumle oli vissiin itsekseen opetellut ja meni ihan tuosta noin vaan lähettämällä monta kertaa molemmilta puolilta! Lopuksi vielä muutaman kerran pussi molemmilta puolilta, siinäkään ei mitään ongelmaa!