Lyhyesti hakutreeneistä:

Dumlelle otettiin 9. päivä ihan helppoja juttuja, näytettiin lähtö ja sitten käännettiin, että saatiin tyyppiin vähän vauhtia eikä se jäisi haahuilemaan mihin sattuu. Hyvin meni. Tämän viikon treeneissä oli turkasen kylmä, joten otettiin vain kaksi hakua per koira. Dumlella oli ensimmäinen ukko oikealla reunalla olevassa "ikkunassa", uusi juttu Dumlelle ja kyllähän oli vaikeaa. Haju löytyi kyllä helposti, mutta millään ei ne tarvittavat aivosolut kohdanneet ja kertoneet, miten sinne pääsee. Sitkeästi koira pyöri siinä lähistöllä, mutta lopuksi piti käydä ihan läheltä näyttämässä oikea reitti ja lamppu syttyi. Toinen oli vasemmalla tutun männyn takana, Dumle ei meinannut millään lähteä tarpeeksi kauas, joten jouduin pari kertaa menemään lähemmäs lähettämään uudestaan, mutta sieltä se sitten löytyi kumminkin.

Elvikselle ei ole enää näytetty lähtöjä ollenkaan. Ensimmäisen ukon kanssa se on hieman hukassa, että mitäs täällä pitikään tehdä, mutta sitten sujuu jo paremmin, kun ensimmäinen on löydetty. Elvis menee aika vahvasti jälkeä pitkin, joten jatkossa olisi tarkoitus ottaa umpipiiloja niin, että sen on pakko ottaa ilmavainu. Se tekee muutenkin hyvää Elvikselle, joka säikähtelee umpipiiloista esiin kömpiviä maalimiehiä. Yleisesti ottaen Elvis on työskennellyt tosi hyvin, eikä meinaa autolta lähetyspaikalle tullessa pysyä nahoissaan, kun maha vaatii herkkuja :)